Lentopallo
Valtteri Arra
Hurrikaani–Akaa Volley 3–2 (25–22, 25–22, 21–25, 21–25, 15–12).
Hurrikaani joutui tekemään täydet viisi erää töitä, jotta voitto irtosi torstai-illan jännitysnäytelmästä. Eikä voitto ollut missään vaiheessa selvä asia. Niin kovin Akaa Volley laittoi kampoihin.
Akaa Volley lähti otteluun kolmen pelin tappioputki niskassa, ja sen teemana oli pelata aggressiivista lentopalloa. Se onnistuikin siinä, mutta pelityylistä johtuen joukkue myös teki paljon omia virheitä. Niitä teki myös kotijoukkue, jolle on muodostunut syöttöpelaamisesta jonkin asteinen painajainen. Viime viikonlopun tapaan syöttövirheitä tuli nyt 20.
– Syöttö- vastaanottopelaamisessa on parannettavaa. Ei oikein saatu omalla syötöllä pisteitä, isäntien parhaana palkittu Eemeli Kouki (19 pist. +11) myönsi.
VAIKKA kaksi ensimmäistä erää tuli Hurrikaanille, pääsi Akaa Volley niissäkin erissä kiusaamaan loppuun saakka. Hiukan paremmalla pelaamisella vierasjoukkue olisi aivan hyvin voinut voittaa ainakin toisen eristä. Hakkuri Joni Mikkonen oli tulikuuma läpi ottelun. Hän paukutti hyvillä tehoilla 25 pistettä ja piti vieraita välillä yksinään mukana ottelussa.
– Aika hyvin jaksoin vääntää viidennenkin erän. Kesällä on tehty hyvin hommia, jotta fysiikka kestäisi loppuun saakka. Olen joskus saanut Junturalta (Ville) enemmänkin passia, vähätteli täystyöllistetty Mikkonen 43 passin rupeamaa.
Mikkosen lisäksi ottelukohtaisella sopimuksella akaalaisten riveissä pelaava Sauli Sinkkonen osoitti, miksi hän oli päättyneissä MM-kisoissakin eliittiä. Sinkkosen erittäin haastava leijasyöttö aiheutti jatkuvasti Hurrikaanin vastaanotolle vaikeuksia.
– Pelasimme tasaisesti, mutta hyökkäyspeli alkoi sakata ottelun kuluessa. Akaa myös pelasi hyvin. Ja varmasti yleisö nautti pitkistä palloista ja tunnelmasta. Itse ehkä olisin toivonut meiltä hiukan kontrolloidumpaa pelaamista, Hurrikaanin valmentaja Jussi Heino tuumasi.
On suorastaan ihme, ettei Akaa Volley ole kerännyt enempää pisteitä. Sen taisteluilme oli koko ajan vähintäänkin Hurrikaanin vastaavan tasolla. Vaikka Hurrikaani puolusti paremmin, se ei kuitenkaan pystynyt tekemään avautuneista jatkopallotilanteista tulosta kolmen pisteen voiton arvoisesti.
Kun Antti Ropposelle sattui peräti seitsemän hyökkäysvirheen sävyttämä ilta, nosti kapteeni Matti Oivanen tasoaan. Läpi ottelun Oivanen oli verkolla Akaa Volleyn kauhu, mutta isoimman työn hän teki viidennen erän lopulla. Keskipelaaja sai ottelun jälkeen kiitosta myös Heinolta.
– Masse veti kovan syöttöputken loppuun ja auttoi meitä voittoon. Omalla syötöllä ei oikein muuten saatu pisteitä.
HURRIKAANI jatkaa kotipelejä jo sunnuntaina. Loimaalle saapuu jo toistamiseen vierailulle Team Lakkapää. Odotettavissa on Hurrikaanin osalta tietynlainen kasvojen pesu, jossa Heino varmasti haluaa tarkempaa hyökkäys- ja vastaanottopelaamista.