LOIMAA/KARHULA Patsaspuiston Kuivurigalleria on tänä kesänä lintujen. Alakerrassa kävijää tervehtivät pyy, piekana ja suopöllö. Yläkerrassa siivilleen nousevat varikset, kurjet ja joutsenet.
– Lintukoto-tilataideteos on tehty varta vasten tähän puistoon, tähän tilaan ja tälle kesälle, taiteilija Kirsi Karppinen kuvailee.
Osa Karppisen töistä on piirroksia, joita hän kuvaa teknisiksi tutkielmiksi. Aitouden vaikutelman luominen on vaatinut syvällisistä perehtymistä linnustoon.
Piirrosten lisäksi näyttelyssä on esillä kierrätysmateriaaleista tehtyjä lintuveistoksia, joiden materiaalina Karppinen on käyttänyt kanaverkkoja ja vhs-nauhoja.
Alpo Jaakolan Patsaspuisto avautuu yleisölle maanantaina. Taidetalon projektityöntekijänä työskentelevä Essi Manner opastaa Patsaspuiston kävijöitä kolmatta kesää. Puiston uusina oppaina aloittavat Johanna Mäkinen, Päivikki Anttila ja Emilia Anttila.
Kiti Salonen