Loimaan kaupunki ei ole yksin talousvaikeuksiensa kanssa

0

KUNTATALOUS näyttää viime vuoden tilinpäätösarvioiden valossa hälyttävän heikolta.
Kuntaliiton mukaan tulos painui viime vuonna negatiiviseksi 196:ssa eli noin kahdessa kolmasosassa kunnista, kun vuotta aiemmin miinusmerkkisiä tuloksia oli 55 kunnassa.
– Näyttää siltä, että kuntatalous on ajautunut kriisiin. Kunnille ei saa antaa enää yhtään uutta tehtävää ilman sille osoitettua rahoitusta. Kaikenlaiset valtionosuusleikkaukset on vihdoin lopetettava. Päinvastoin, valtion lisärahoitukselle on selkeät perusteet. Heikennyksiä kuntakenttä ei enää kestä, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen vetosi tilinpäätöstietojen julkistamisen tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.
Loimaan kaupungin viime vuoden alijäämäksi on arvioitu noin 4,5 miljoonaa euroa (LL 14.2.).

Tilinpäätösarviot kertovat, että verotulot ja valtionosuudet tippuivat viime vuonna. Samaan aikaan kuntien ja kuntayhtymien menot kasvoivat yli kolme prosenttia. Valtaosa menojen kasvusta tulee materiaalien ja palvelujen ostoista. Henkilöstömenot kasvoivat varsin maltillisesti.
– Isoin yksittäinen tekijä kuntatalouden heikentymisessä on kilpailukykysopimus, joka kohtelee kuntakenttää ankarammin kuin yrityksiä. Vaikka tällä hallituskaudella tavoiteltiin kuntatalouden vahvistamista, niin todellisuudessa kuntien tehtävät ovat olleet yhä voimakkaassa myllerryksessä ja rahoitusta on vähennetty, Karhunen kertoo.
Kuntien ja kuntayhtymien velka kasvoi viime vuonna miljardilla eurolla. Syömävelkaan jouduttiin turvautumaan 38 kunnassa, kun vuotta aiemmin vuosikate oli pakkasella vain neljässä kunnassa.

Kuntaliiton mukaan keskiarvojen takaa löytyy kahtiajakautunut kuntakenttä, sillä kuntien taloudellinen tulos eriytyi viime vuonna voimakkaasti. Helsinki, Espoo, Vantaa tekevät hyvää tulosta.
Moni muu iso kaupunki, kuten Tampere, Turku, Oulu, Kouvola ja Rovaniemi, teki heikon tuloksen.