YPÄJÄ Seuraavaa kommenttia ei koskaan, ei milloinkaan, ei todellakaan ikinä kuultaisi Taina Kuivamäen suusta: mitä lie villalumppua, roskiin vaan.
Sen sijaan häneltä kuullaan perusteltu puolustuspuheenvuoro sille, miten hyvää materiaalia voidaan kierrättää lähes loputtomasti uusiokäyttöön. Vaikka se olisi sitten odottanut uutta tulemistaan vintillä jo yli 70 vuotta.
Tässä tarinassa niin on.
Lähdetään alkuun siitä, kun Taina oli vasta tyttönen, lieneekö ollut kymmentä vuotta täyttänyt. Hän pääsi äidin kanssa asioille Loimaan kauppalaan. Äiti oli vienyt Satakunnantiellä toimineeseen Aakkulan kehräämöön villalumppua karstattavaksi, jotta saisi siitä lankaa.
Taina ja hänen puolisonsa Heikki Kuivamäki muistelevat, miten sotien jälkeen otettiin talteen kaikki mitä vain ikinä voitiin käyttää hyödyksi. Jos ei heti niin ainakin myöhemmin. Silloin kierrätystä ja säästäväisyyttä eivät sanelleet muotivirtaukset tai keskustelu ilmastonmuutoksesta, vaan välttämättömyyden pakko. Niin paljosta oli pula. Tämä tarve synnytti kekseliäisyyttä, synnytti kotiteollisuutta ja edellytti ahkeruutta ja toimeliaisuutta.
Vaatteita valmistettiin paljon itse. Aikuisten vaatteista ommeltiin vaatteita lapsille, villalumppu kerättiin talteen ja silla, sulfiittiselluloosaa, joka nykyään tunnetaan paremmin viskoosina, kehrättiin niin ikään langaksi. Sitäkin Taina Kuivamäellä on korjussa.
Aakkulan kehräämössä asiointi jäi jostakin syystä hyvin elävästi nuoren Tainan mieleen. Hän kaivaa nyt, yli 70 vuotta myöhemmin, esiin puheena olevasta villalumpusta kehrättyä lankaa ja muistelee, miten äidin kädet ahkeroitsivat milloin missäkin touhussa. Kaikkea lankaa ei hänkään ehtinyt sentään vaatteeksi asti valmistaa, joten ylijääneet jäivät odottamaan.
Vuosikymmeniä ehti vieriä, kunnes Taina Kuivamäki kaivoi lumppulankavyyhtejä päivänvaloon kotona Ypäjällä, Perttulan vanhassa koulutalossa.
– Olivat naftaliinissa puuarkussa, kuivassa ja hyvässä säilössä. Eivät olleet millään tavalla kärsineet, hän kiittelee.
Syntyi ajatus kutoa lumppulangasta kangas. Se syntyi nopeasti omissa kangaspuissa palttinasidoksella. Lankaa oli kuulemma ihana kutoa. Sen vetolujuus on hyvä ja materiaalikin villaksi varmistettu. Testin voi tehdä langanpäätä polttamalla. Kun kuitu ei sula, se on villaa. Polttamisesta syntyvä kitkerä hajukin vie kyllä jäljille.
Kangasta kertyi viitisen metriä. Seuraava kysymys olikin sitten, mitä tehdä kankaalla. Villakangastakiksi se ainakin sopisi oikein mainiosti, Taina Kuivamäki tuumaili, vaan kukapa sellaisen ompelisi.
– Juttelin asiaa serkkuni vaimolle Sylvi Jaanulle, joka on toiminut ompelijana. Hän lupasi ommella. Olemme muutenkin paljon tekemisissä, ja autamme toisiamme milloin mitenkin, kaikenlaisin palveluksin. Niin että kai tämä on jonkinlaista vaihtotaloutta myös, Taina Kuivamäki naurahtaa.
Tarinan tuloksena on lopulta takki, joka on varmasti ainoa laatuaan. Sylvi Jaanun mukaan kankaan reunojen ompelu oli hiukkasen hankalaa, mutta lopputulos on hieno! Mittatilaustyönä syntynyt vuorillinen villakangastakki, jonka kaavat Jaanu sai ystävänsä paidasta.
Pakkaspäiviin takki on onnen omiaan. Napitettava malli istuu hyvin päälle ja pitää lämpimänä.
– Aika painava se kyllä on, Sylvi Jaanu huomauttaa.
Materiaalina lumppulangasta kudottu kangas viehättää kerta kaikkiaan silmää. Pinta on eläväinen ja nypyliäinen. Materiaalin historiasta kertovat siellä täällä pilkahtelevat väritäplät, jotka rytmittävät muutoin ruskeanharmaata kangasta. Kankaaseen on lisäksi kudottu raidoitukseksi tummanruskeaa samettilankaa.
Kuivamäkien Ypäjällä pyörittämä Kutomo R. Suomi Design Oy on pitkään edustanut Ypäjällä vahvaa kotiteollisuutta, joka sekin joutui aikanaan kasvavan kiinalaistuonnin puristukseen. Kuivamäet ovat kuitenkin olleet aina hyvin suunnitellun ja tehdyn, kestävän ja kotimaisen puolestapuhujia. Kotona näkyy kudonnaisia siellä täällä, ja niillä kaikilla on tarina.