Dagsmark Petfood muuttaa Mellilään

0

Loimaa/Mellilä
– Tämä on meille tulevaisuuden paikka, Dagsmark Petfood Oy:n toimitusjohtaja Laura Strömberg sanoo.
Koirien kuivaruokaa ja muun muassa puruluita valmistava yritys muuttaa Loimaalle, entisen Mellilän teurastamon tiloihin.
Yritys on toimitusjohtajan mukaan ollut tyytyväinen Karijoella Pohjanmaalla, mutta se lähti hakemaan tiloja Varsinais-Suomesta lähempää alihankkijoita ja raaka-ainetuottajia.
Yritys aikoo kasvaa ja siksi haussa olivat niin isot tilat, että kasvu on mahdollista ilman, että tarvitsee muuttaa taas kun yritys seuraavan kerran kasvattaa kapasiteettia tai lisää tuotevalikoimaa.
– Tällaisia tiloja tulee harvoin tarjolle, Laura Strömberg sanoo ja toteaa, että HK Scan on hoitanut kiinteistöä hyvin.

Tuotanto päästään uusissa tiloissa aloittamaan pienten muutostöiden jälkeen heinäkuun puolivälissä.
Ensi vuoden alkupuolelle on suunnitelmissa isoja investointeja. Niistä Laura Strömberg ei vielä kerro sen enempää, mutta tulossa on ainakin uusia tuotteita.
– Haluamme tulevaisuudessa olla paljon muutakin kuin kuivaruokatoimija.
Yritys on tullut tunnetuksi muun muassa siitä, että sen tuotteet tehdään Suomessa ja kotimaisista raaka-aineista. Nyt Dagsmark myy vuodessa yli miljoona kiloa kuivaruokaa ja sen viime vuoden liikevaihto oli 3 miljoonaa.
– Siihen tulee tänä vuonna kasvua jo reippaasti.
Yritys työllistää Karijoella neljä vakituista henkilöä, joille kaikille on tarjottu töitä Loimaalta, mutta asiat ovat heidän kanssaan vielä kesken.
– Tulemme tarvitsemaan työntekijöitä. Vuokratyövoimalla lähdemme alkuun, mutta se ei tule olemaan pysyvä malli.

Loimaasta taitaa tulla lemmikkien lempikaupunki, sillä täällä toimivat jo puruluita tekevä Aristo Oy ja Rovio Petfood Oy rakennuttaa hallia (LL 13.6.).
– Olen aina sanonut, että Suomi on pieni maa ja tämä toimiala on vielä pienempi. Teen mielelläni yhteistyötä.
Hän mielellään myös verkottuisi seudun muiden yritysten ja yrittäjien kanssa.
– Olemme Pohjanmaallakin työllistäneet alihankkijoita esimerkiksi rakennustöissä.
Laura Strömberg asuu jatkossakin Paraisilla, mutta pääsee vain tunnin ajomatkan ansiosta olemaan tehtaalla läsnä enemmän kuin Karijoella.
– Tehtaalle tulee kyllä toimisto minulle ja koirilleni.