LOIMAAN LEHTI alkaa julkaista digilehteään maksuttomana aina laajajakelupäivinä. Seuraava laajajakelulehti ilmestyy torstaina 22. lokakuuta.
LL:n digisisältöjen suosio on vahvassa kasvussa.
– Loimaan Lehden nettisivuilla on viime kuukauden aikana ollut kävijöitä lähes 190 000. Myös lehden lukijamäärä on tuoreen Kansallisen mediatutkimuksen mukaan lisääntynyt ja on nykyään 17 500 lukijaa, päätoimittaja Kati Uusitalo kertoo.
Hänen mukaansa Loimaan Lehdellä on perinteisesti noin kerran kuukaudessa ollut yksi numero, joka on jaettu tilaajien lisäksi kaikille lähiseudun asukkaille.
– Laajajakelulehtien ilmaisen digilukuoikeuden ansiosta saamme lehden luettavaksi myös kaikille Loimaan seudusta kiinnostuneille – niillekin, jotka eivät ole vielä huomanneet hankkia omaa osoitetta tänne. Toivomme, että seudun asiat, kaupat ja palvelut saavat tätäkin kautta paljon uutta kiinnostusta ja asiakkaita ja alueen mahdollisuudet vetäisivät tänne uusia asukkaita, yrityksiä ja palveluita. Jokainen meistä täällä jo asuvista tai toimivista saa vapaasti alkaa käännyttämään muuta maailmaa muuttamaan tänne asumaan tai yrittämään esimerkiksi välittämällä tietoa vapaasti luettavasta Loimaan Lehden numerosta tai jakamalla linkin lehden sivuille.