LOIMAA Vuonna 2007 Loimaalle perustettu Kieku Oy on tätä nykyä Suomen suurin pelkästään kotimaisessa omistuksessa oleva muna-alan yritys, kun maan suurin munapakkaamo Munax Oy siirtyi viime kuussa tanskalaisomistukseen.
Kieku Oy:n toimitusjohtaja Juha Lehto sanookin, että suomalaisista kananmunamarkkinoista on tänä päivänä 70 prosenttia tanskalaisten hallussa. Loimaalaisyrityksen ei sen sijaan ole tulevaisuudessakaan tarkoitus olla muuta kuin kotimainen, ja myös pakkaamo tulee säilymään Saviseudulla.
– Meidän strategiassamme on määritelty, että olemme kotimaisten tuottajien omistama yritys, Lehto painottaa ja kertoo kanaloiden sijaitsevan Loimaan ja Vakka-Suomen alueilla.
Paikkakunnalla pakattuja munia puolestaan voi ostaa lähes jokaisesta kaupasta ympäri Suomea. Munat myydään pääasiassa kauppojen omissa pakkauksissa, mutta kaikista löytyy yrityksen nimi sekä numerosarja, josta käy ilmi tuottaja.
Lehto haastaakin kuluttajaa nyt miettimään, millaisen valinnan hän tekee kaupanhyllyllä:
– Jäävätkö rahat oman alueen kehittämiseen vai päätyvätkö ne ulkomaille.
Munalla menee tänä päivänä hyvin. Juha Lehdon mukaan se onkin elintarvike, jonka kulutus on kasvanut vuodesta 1995 lähtien. Positiivinen kehitys näkyy myös Kieku Oy:n tuloksessa, joka on ollut nousujohteinen vuodesta toiseen.
Viime vuosi nosti munan kulutusta entisestään leipomisen suosion kasvaessa koronan vuoksi. Koko maassa tämä näkyi viiden prosentin lisäyksenä, kun taas Kieku Oy:n liikevaihto nousi kymmenen prosenttia.
– Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 20,6 miljoonaa euroa ja viime vuonna 22,5. Ensi vuoden tavoite on 23,5 miljoonaa euroa, Lehto kertoo.
Yrityksen tasaisesta kasvusta kertoo myös se, että Loimaalla sijaitsevia tiloja on jouduttu laajentamaan jo kahdesti.
– Aluksi pinta-alaa oli 3700 neliötä ja nykyään sitä on 7800.
Munia pakkaamossa pakataan arkipäivisin kahdessa vuorossa yli miljoona kappaletta, mistä kymmenen prosenttia menee vientiin, pääasiassa Ruotsiin, Saksaan ja Latviaan.
– Lisäksi käynnistelemme parhaillaan vientiä Hong Kongiin, jossa meillä on yhteistyökumppani, Lehto valottaa.
Kaikkiaan Loimaan munapakkaamossa työskentelee 26 käsiparia, joista neljä yläkerran konttorissa. Alusta alkaen munien pakkaamista on haluttu automatisoida mahdollisimman paljon ihmisten fyysisen kuorman vähentämiseksi.